”Että pitäisikö tehdä jotain itse?”

31. lokakuuta 2017

Olen työskennellyt 2000-luvun alusta lähtien työterveyshuollossa fysioterapeuttina ja onhan tämä fysioterapeutin työ täällä muuttunut. Aiemmin työ sisälsi pääosin hoitavaa fysioterapiaa eli hierontaa, fysikaalisia laitehoitoja sekä vähäisessä määrin liikehoidon ohjausta. Ihmiset olivat tottuneet (ja totutettu) siihen, että hieromalla vaivoista pääsee eroon, ainakin vähäksi aikaa.

Viimeisen vuosikymmenen aikana työfysioterapeutin työn sisällön painotukset ovat muuttuneet, kuten työterveyshuollossa muutenkin. Nyt työpäivät koostuvat yksilöiden ohjauksesta, työkykyarvioista, työpaikkakäynneistä ja erilaisista hankkeista työpaikoille. Omassa työssäni fysioterapiahoitojen osuus työviikosta on laskettavissa yhden käden sormilla, joten keskitymme työfysioterapiassa meidän työn olennaiseen osaan eli ennaltaehkäisevään työhön.

Työterveyshuollossa asiakas ohjataan työfysioterapeutin vastaanotolle lääkärin tai terveydenhoitajan kautta. Ainakin meillä täällä Kuopion Työterveydessä kynnys työfysioterapeutin ohjaukseen on matala. Jopa niin matala, että asiakas saa kävellä suoraan lääkärin tai työterveyshoitajan käynnin jälkeen työfysioterapeutin huoneeseen. Kun asiakas astuu työhuoneeni ovesta sisään, toivon, että hänellä on ainakin orastavaa sisäistä motivaatiota oman terveytensä hoitoon. Valitettavasti joskus joku asiakas on huoneeseen tullut vain sen takia, että lääkäri on käskenyt eikä asiakkaalla ole halua ottaa vastaan omahoito-ohjeita.

Asiakkailta saattaa myös löytyy selityksiä kuten ”Että pitäisikö tehdä jotain itse, mutta työnhän takia minä olen tässä kunnossa”, ”Työssä on huonoja selän asentoja”, ”Työssä joudun istumaan paljon päätteen äärellä, työssä nämä ongelmat ovat tulleet”… Työn osuus vuorokaudesta on yleensä 8 tuntia. 16 tuntia teemme jotain muuta, joten kannattaa miettiä, mikä merkitys noilla tunneilla on omaan hyvinvointiin.

On se selkäkipu sitten tullut huonon asennon seurauksena töissä, vapaa-ajalla auton konepellin alla rapatessa tai puutarhassa kyykkiessä, vaivasta eroon pääseminen tarvitsee omaa aktiivisuutta asiaan. Ei kuitenkaan riitä, että asiakas käy työfysioterapeutin luona muutaman kerran ohjauksessa. Tulokset saadaan siitä, mitä hän tekee omalla ajallaan ja toimiiko hän annettujen ohjeiden mukaisesti.

Yleensäkin elämäntapoihin liittyen jokaisen tulisi käydä itsensä kanssa arvokeskustelu. Mikä minulle on tärkeää ja mitä minä arvostan elämässä? Jos vastaus on terveys, kuten useimmilla on, niin sitten olisi peiliin katsominen paikallaan. Kysypä itseltäsi elätkö arvojesi mukaisesti? Ja vastaa asiaan rehellisesti. Eli jos arvostat terveyttä, elätkö niin, että tuet toiminnalla ja valinnoilla omaa terveyttäsi?

Mutta miksi sitä motivaatiota omaan aktiivisuuteen ei tahdo löytyä? Usein suurin kompastuskivi on oma ajatusmaailma, joka määrittelee muutosten merkitystä. Ajattelemme, että ”Pieni muutos – ei mitään hyötyä” ja ”Suuri muutos – ei minusta ole siihen, tuntuu niin työläälle” ja jätämme asian tekemättä. Totuus on, että samaan aikaan suuria suunnanmuutoksista omiin tottumuksiin ei tarvitse tehdä, sillä tuo oma aktiivisuus voi tarkoittaa pientä muutosta esimerkiksi oman selän asennon huomiointiin. Tuolloin toistuvasta tavasta toimia toisin, tulee pysyvä tapa, joka ennaltaehkäisee vaivojen uusiutumista ja edistää terveyttä. Pidä siis itsestäsi huolta niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Tukea terveyden edistämiseen kyllä saat, mutta puolestasi emme pysty tekemään.

Riikka Yliniitty
työfysioterapeutti, TtM


Tiedätkö, mitä olet ostamassa?

25. lokakuuta 2017


Terveyspalveluiden ja työterveyshuollon saralla kilpailu on lisääntynyt vuosi vuodelta. Viime aikoina tämä on näkynyt paitsi meillä, myös valtakunnassamme vellovan sote-uudistushankkeen yhteydessä. Markkinointi on aktiivista ja osin aggressiivistakin. Viime aikoina on asiakkaillemme tarjottu vakuutuspohjaista vaihtoehtoa, jossa koko sairaanhoito siirrettäisiin vakuutuksen piiriin ja työterveyshuoltoon jäisi vain ennaltaehkäisy. Markkinointivaltteina esitetään nopeaa hoitoon pääsyä ja kustannussäästöjä. Kestääkö tämä kuitenkaan tarkempaa tarkastelua? Ymmärtääkö myyjä mitä on tarjoamassa ja ymmärtääkö ostaja, mitä ollaan myymässä?

Työterveyshuolto ei voi hoitaa ennaltaehkäisyä vain tapaamalla asiakkaan 3-5 vuoden välein terveystarkastuksissa. Selkeät varhaista puuttumista vaativat asiat nousevat esille nimenomaan sairausvastaanotoilla, jolloin alkaviin vaivoihin tartutaan heti ja ohjataan mahdollisimman nopeasti työfysioterapeutille/työterveyspsykologille sekä järjestetään käynti työpaikalle tai neuvottelu työnantajan kanssa. Lääkärikeskusmaisesti toimivissa yksiköissä työntekijät ohjautuvat yleensä päivystäville yleislääkäreille, jolloin kirjoitetaan sairauslomaa ilman kannanottoa työhön. Sairauslomat pitkittyvät ja kuntoutustoimissa ollaan auttamatta myöhässä siinä vaiheessa, kun työntekijä ohjataan työterveyshuoltoon työkyvyn arvioon. On myös huomattava, että työfysioterapeutin palvelut eivät sisälly vakuutuksiin ennaltaehkäisevänä toimintana.

Vakuutuspohjainen hoitopolku on rakennettu lähinnä leikkauksiin/toimenpiteisiin meneville potilaille, joita työntekijöistä on vain murto-osa. Lääkäriin pääsy tai leikkauksia vaatimattomien sairauksien paraneminen ei nopeudu. Vakuutustoiminta on hyvä lisä työterveyshuollolle erikoislääkäripalveluineen ja leikkauksineen, mutta sairaanhoidon kokonaan siirtäminen vakuutuksen piiriin lisää sairauspoissaoloja ja nostaa kustannuksia siihen liittyen. Ennaltaehkäisy on havainnointia työn lomassa ja se limittyy vahvasti sairaanhoidon sisään eikä sitä voida erottaa erilliseksi toiminnaksi tulosten kärsimättä.

Minna Karpansalo
Yksikönjohtaja
Johtava työterveyslääkäri

 


Sairaanhoitoa vai ei?

25. elokuuta 2017

Terveydenhuolto ja sen mukana työterveyshuolto odottaa mullistavia muutoksia. Työterveyshuollossa tehtävää sairaanhoitoa on kritisoitu ja osa haluaisi sen kokonaan pois työterveyshuollosta. Näiden kommentoijien mukaan työterveyshuollon pitäisi keskittyä perustehtäväänsä eli ennaltaehkäisemään sairauksia, ei hoitamaan niitä.


Kerronpa joitakin esimerkkejä. Vastaanotolle tulee nuori nainen, jolla on toistotyötä vaativassa työssä kehittynyt tenniskyynärpää. Akuutisti kirjoitetaan sairauslomaa, mutta samalla tarkastellaan, millaisia liikkeitä työssä joutuu tekemään ja miten käden asentoa voisi kääntää niin, että kipu ei tunnu. Usein ohjataan saman tien myös työfysioterapeutin vastaanotolle ja tarvittaessa käydään myös työpaikalla tarkastelemassa tilannetta ja ohjaamassa tekemään työtä toisin. Kerrotaan myös, että jos työasentoa ei pysty muuttamaan, tauottamaan, harrastamaan työn kierrätystä jne., ei kyseinen henkilö pysty tekemään tuota työtä. Usein henkilö joko vaihtaa työpaikkaa tai pystyy näillä keinoilla pärjäämään työssään. Vastapainona vastaanotolle tulee henkilö, jota on hoidettu paikassa, jossa ei ole ymmärrystä työperäisistä sairauksista. Hänellä on takanaan useita viikon-kuukauden mittaisia sairauslomia ja tila on pahasti kroonistunut.

Vastaanotolla on ollut useita potilaita, joilla on selkä kipeytynyt työssä tai muuten vaan. Viitettä välilevypullistumasta ei ole. Hänelle kerrotaan, että kyse ei ole vakavasta vaivasta eikä sairauslomaakaan usein tarvita. Lyhyt särky- ja rentouttava lääkitys, työfysioterapeutin ohjaus omahoidon onnistumisen varmistamiseksi usein riittävät. Joskus tehdään muokkausta työhön tai hankitaan apuvälineitä työssä selviämiseksi. Potilas selviää jatkossa töissä ajoittaisista selkäkivuista huolimatta ilman, että hänestä olisi tullut ns. selkäkroonikko. Ilman perehtyneisyyttä tutkittavan työhön olisi näille henkilöille kirjoitettu sairauslomaa muutamasta päivästä viikkoon joitakin kertoja vuodessa. Hiljattain vastaanotolla oli jo vuoden sairauslomilla ollut selkävaivainen mies, joka ei taipunut enää mihinkään suuntaan, varottuaan selkäänsä ilman, että taustalla oli mitään varsinaista vikaa. Näitä tapauksia on tukuittain.

Monilla työpaikoilla muutos on jatkuvaa. Joillakin työpaikoilla muutos on vasta alkanut ja työtehtävät ovat saattaneet pysyä suhteellisen samanlaisina jopa vuosikymmeniä. Muutos saattaa ahdistaa joitakin työntekijöitä. He kokevat, että heidän työtään ei arvosteta, että he ovat tehneet työnsä väärin, heitä ei kuunnella ja että johtajat ovat ymmärtämättömiä ja suorastaan kiusaavat heitä vaatiessaan uusia toimintatapoja. Työntekijät hakeutuvat vastaanotolle ahdistuneina ja unettomina. Potilasta on tietysti ymmärrettävä, mutta terveydenhuollon tuki ei voi olla sitä, että mennään potilaan pahaan oloon mukaan, vaan sitä, että kannustetaan hyväksymään muutos ja osallistumaan sen tekemiseen aktiivisesti. Mitä tapahtuu, jos nämä potilaat ohjautuvat muualle kuin työterveyshuoltoon, varsinkin kun joskus työterveyshuollon osaajillakin on vaikeuksia olla asettumatta liikaa potilaan asemaan niin, että potilaan toipuminen pitkittyy.

Työterveyshuoltopainotteinen sairaanhoito ei siis ole vain sitä, että otetaan vastaan mahdollisimman paljon potilaita, annetaan lääkitys, lähetetään leikkauksiin tai konsultoidaan erikoislääkäreitä mahdollisimman nopeasti. Tämähän on suurten ketjujen markkinoima myyntivaltti. Tämä on toisinaan hyvä ja tarpeen, mutta kutsuisin sitä tehokkaaksi sairaanhoidoksi, en työterveyspainotteiseksi sairaanhoidoksi. Tehokas sairaanhoito voi parhaimmillaan säästää rahaa ja sairaudesta johtuvia kärsimyksiä, mutta aidosti tehty työterveyshuoltopainotteinen sairaanhoito tekee sen ainakin tuplasti. Mitä seuraa siitä, jos työterveyshuollossa ei olisi sairaanhoitoa?

Muistetaanhan, että puolukanpoiminnassa syntynyt selän lihaskipu ei ole sairaus, vaan poikkeavasta kuormituksesta tuleva normaali reaktio. Mukavia marjanpoimintahetkiä kaikille!

Minna Karpansalo
Yksikönjohtaja
Johtava työterveyslääkäri